Eurooppatiet

Jo 1930-luvulla esitettiin Keski-Euroopassa suunnitelmia Euroopan laajuisen tieverkon luomisessa. Sota kuitenkin keskeytti nämä kaavailut ja vasta vuonna 1950 annettiin ensimmäinen eurooppateitä koskenut julkilausuma. Aluksi sen allekirjoitti viisi valtiota: Iso-Britannia, Ranska, Belgia, Hollanti ja Luxemburg. Vuoteen 1960 mennessä allekirjoittajamaita oli kertynyt jo 16 kappaletta.

Julkilausuma oli verraten väljä eikä se sitonut allekirjoittajamaita juuri millään tavalla. Tähän pohjautuu se, että eurooppateiden numerointi näkyy eri maissa kovin eri tavoin.

Alkuperäinen järjestelmä Suomessa

1950-luvulla Suomen tieverkko ei vielä täyttänyt julkilausumassa asettuja laadullisia tavoitteita ja taidettiin vähän pelätä Neuvostoliitonkin reaktioita. Sen takia verkko ei virallisesti ulottunutkaan Suomeen asti.

Ruotsi teki strategisen päätöksen vuonna 1962 liittyä järjestelmään, koska maan halu kehittää liikenneyhteyksiä Keski-Euroopan suuntaan oli kasvanut. Suomi päätti seurata Ruotsia ja ryhtyi valmistelemaan liittymistä, mikä tapahtui vuonna 1965. Tuona vuonna myös Norja ryhtyi käyttämää E-tunnuksia eurooppateillään (Norja oli allekirjoittanut julkilausuman vuonna 1953).

Aluksi Suomen eurooppateiden verkko oli varsin harva:


Suomen eurooppatiet vuonna 1965

Eurooppatieverkkoa muutettiin jo vuonna 1971. Suomi ja Ruotsi olivat aloittaneet ensimmäisen yhteisen liikenneväyläselvityksensä, jonka tuotoksia oli muun muassa ehdotus Tukholmaan tuolloin päättyneen E3-tien ulottamisesta Suomeen lauttayhteyden kautta. Muutosehdotukset hyväksyttiin ja E80-tie muutettiin E3-tieksi kuitenkin niin, että idässä tie linjattiin Imatran sijaan Vaalimaalle. E3 ulotettiin myös Naantalin satamaan siten, että numerointi haarautui Piikkiössä kahtia: Turun haara viitoitettiin ykköstietä ja Naantalin haara Turun ohikulkutietä kt40. Numero E80 säilyi, koska Turun ja Kuopion välinen valtatie 9 lisättiin tällä numerolla eurooppatieverkkoon.



Suomen eurooppatiet vuonna 1971

Uusittu järjestelmä

Vuonna 1975 kohta vuoden 1971 muutosten jälkeen ryhdyttiin uusimaan koko eurooppatiejärjestelmää. Tuolloin luotiin ensimmäinen versio nykyisestä järjestelmästä, jossa pohjois-eteläsuuntaiset tiet ovat parittomia numeroiden kasvaen lännestä itään ja itä-länsisuuntaiset tiet parillisia kasvaen pohjoisesta etelään.

Varsin moni valtio ilmoitti haluttomuutensa siirtyä uuteen järjestelmän muutoksen kalleuden takia ja sen voimaan tullessa vuonna 1983 liittyneitä valtioita olikin vasta kahdeksan. Pohjoismaat suhtautuivat varsin kriittisesti muutokseen. Vuonna 1987 Ruotsissa ja Norjassa tehtiin päätös pysyä järjestelmän ulkopuolella ja Suomi jäi seuraamaan tilannetta Tanskan ottaessa käyttöön uuden järjestelmän. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa eurooppateillä ei ole kansallista numeroa lainkaan eli muutos olisi vaatinut varsin suuren remontin tienumerointiin. Lisäksi Ruotsi ja Norja olivat haluttomia luovuttamaan pois "hyvät" numeronsa E4 ja E6.

Pohjoismaat tekivät oman muutosehdotuksensa, joka hyväksyttiinkin vuonna 1989. E4- ja E6-tiet säilyivät Ruotsissa ja Norjassa standardin rajoja kolkutellen ja lisäksi Tromssan ja Tornion välinen tie sai numeron E8, vaikka sen tulkitseminen itä-länsisuuntaiseksi vaatii verraten hyvää mielikuvitusta. Muuten siirryttiin yleiseurooppalaiseen malliin.

Suomessa muutos merkitsi osapuilleen koko verkoston uudelleennumerointia vuonna 1992:


Suomen eurooppatiet vuonna 1992

Vuoden 1992 muutoksen jälkeen verkkoa on täydennetty kahdesti:


Suomen eurooppatiet vuonna 2010

Eurooppatiet muissa valtioissa

Eri valtioiden sitoutuminen eurooppatieverkostoon vaihtelee huomattavan paljon. Ruotsi, Norja ja Tanska ovat kokonaan luopuneet kansallisesta numeroinnista eurooppateillä niin pitkälle, että eurooppatieillä ja kansallisella tieverkolla ei ole samaa numeroa. (Pieni poikkeus on Norjassa, jossa E12 päättyy Mo i Ranaan, josta tie 12 jatkuu 40 kilometrit matkan.) Näissä maissa uuden järjestelmän käyttöönotto johtikin kohtalaisen laajaan numerointireformiin.

Toista ääripäätä edustavat Iso-Britannia ja Irlanti, joissa eurooppateiden numerointi on puhtaasti hallinnollinen eikä näy viitoituksessa. Ison-Britannian osalta tämä ratkaisu on hieman yllättävä, koska valtio oli yksi viidestä alkuperäisen julkilausuman allekirjoittajista. Saksassa eurooppateiden numerointi on pikemminkin sivujuonne kansallisen numeroinnin rinnalla. Numerointi esiintyy viitoituksessa vain moottoriteillä. Valtaosa Euroopasta viitoittaa Suomen kaltaisesti oman kansallisen numeroinnin rinnalla.


Etusivulle

© Matti Grönroos