Seututie 180 ja siihen liittyvät tiet, Turunmaan saaristotie, Kaarina-Houtskari, 106 km


Saaristotie

Tiekaavio

Kuvaus

Turunmaan saaristotie alkaa Kaarinasta ja se kulkee lukuisien saarien kautta ensin Paraisille ja Nauvoon ja sitten aina ulkomeren reunoille Houtskariin ja Korppooseen.

Tiellä on kaikkiaan viisi lauttaa: Lautta-alukset Paraisten ja Nauvon sekä Korppoon ja Houtskarin välillä sekä lossit Nauvon ja Korppoon välillä sekä Houtskarin Kivimossa ja Mossalassa. Mossala on eräässä mielessä maan eristetyin paikka: Sieltä säännöllisesti käytössä olevilla tavoilla mantereelle päästäkseen on käytettävä viittä lauttaa.

Nauvon-Korppoon-Houtskarin saaristo on suosittua kesänviettoseutua ja siksi saaristotien lautat erityisesti Paraisten ja Korppoon välillä ruuhkautuvat kesäviikonloppuisin usein pahastikin. Lautta-alukset ja Nauvon-Korppoon lossi liikennöivät aikataulun mukaisesti. Vakituisilla asukkailla ja eräillä muilla tahoilla on etuajo-oikeus lautoille ja autoihin on kiinnitetty tätä oikeutta osoittava merkki.

Korppoon Galtbystä lähtevät Ahvenanmaan Långnäsiin kulkevat Ahvenanmaan maakuntahallituksen ylläpitämät maantielautat. Houtskarin Mossalasta on kesäisin yhteys Iniöön, josta taas on Merenkulkulaitoksen lauttaliikenneyhteys Kustaviin. Reittiä Turku-Korppoo-Houtskari-Iniö-Kustavi-Turku kutsutaan nimellä Saariston rengastie.

Mergus

Lautta-alus Mergus matkalla Korppoosta Houtskariin

Mergus Galtbyssä

Lautta-alus Mergus lähdössä Galtbystä. Talvisaikaan lautalla on tilaa. Reitti kulkee Turun ja Tukholman välisen laivaväylän poikki.

Historiaa

Sotien alla saariston tieverkkoa voitiin luonnehtia lähinnä kärrypoluiksi. Autoja ei juuri ollut, vaan liikenne hoidettiin pääasiassa vesiteitse.

Paraisilla sen sijaan oli teollisuutta: Kalkkikiveä on seudulla louhittu satojen vuosien ajan, mutta järjestelmälliseksi toiminta muuttui vuonna 1898, kun Pargas Kalkberg Aktiebolag perustettiin. Lisäksi saaristossa toimi useita sahoja ja tiilitehtaita. Paraisille tie kulki kolmen lossin kautta. Paraisten Kalkkivuori Oy oli varsin aktiivinen työssä, jolla painostettiin valtiovaltaa tieyhtyden parantamiseen ja se myös luovutti rakennusmateriaaleja. Vuonna 1932 korvattiin Kuusistonsalmessa oleva lossi sillalla ja vuonna 1938 valmistui komea Hessundin kaarisilta, jonka alituskorkeus on 16 metriä. Pullonkaulaksi jäi leveä Kirjalansalmi, jossa liikennöivä lossi vaihdettiin useaan otteeseen suurempaan.

Sotien jälkeen teollisuus elpyi nopeasti ja Paraisten kuljetustarpeet kasvoivat. Paraisten Kalkkivuori Oy vuokrasi puolustusvoimilta pioneerien käyttämän ponttonisillan, joka asennettiin Kirjalansalmeen loppuvuodesta 1948. Silta oli kapea ja käytössä vain talvisaikaan. Se korvattiin isommalla ponttonisillalla vuoden 1950 alussa ja tämä silta siirtyi valtion omistukseen seuraavana vuonna. Sillan ylläpito tuli kalliiksi ja vuosikymmenen lopulla se oli pahasti ruostunut. Salmen yli ruvettiin suunnittelemaan siltaa ja tämä komea riippusilta valmistui loppuvuodesta 1963. Sillalla on pituutta 270 metriä ja sen pääjänne on pituudeltaan 220 metriä. Jänneväliltään silta olikin maamme pisin silta yli 30 vuotta, kunnes 1997 valmistuivat pitkät vinoköysisillat Kärkistensalmen silta Päijänteen poikki (jänneväli 240 m) ja Raippaluodon silta Vaasan saaristoon (jänneväli 250 m)..

Nauvossa, Korppoossa ja Houtskarissa oli hiljalleen rakennettu maantien palasia, jotka lähinnä välittivät liikennettä laivalaitureille. Syntyipä saariin jopa linja-autoliikennettä, syöttämään matkustajia höyrylaivoille. Liikenne mantereelle hoidettiin kuitenkin laivoilla. Ensimmäiset ideat tien ulottamiseen saaristoon syntyivät jo 1930-luvulla, mutta tuolloisella tekniikalla ei olisi kyetty toteuttamaan Paraisten ja Nauvon välistä lauttayhteyttä.

Vuonna 1945 aloitettiin tietyöt Paraisilta etelään Haraldsholmeniin vievällä tieosuudella. Sattmarkin salmen yli kuljettiin lossilla ja tieyhteys oli vuoteen 1953 valmiina julistettavaksi maantieksi.

Vuonna 1950 oli kuitenkin jo ehtinyt tapahtua radikaalia: Liikenteen Paraisten Sattmarkin ja Nauvon Prostvikin välillä aloitti höyrylaivasta autolautaksi muutettu s/s Fix, joka oli yksityishenkilön omistama. Lauttaan mahtui jopa kaksi linja-autoa. Liikenne siirtyi vuonna 1951 Sattmarkista Lillmälön kärkeen, jonne oli valmistunut tie. Fix liikennöi 2-3 kertaa päivässä aina vuoteen 1955, jolloin tapahtui seuraava merkittävä kehitysaskel: Liikenne siirtyi valtion hoidettavaksi ja TVH asetti välille nimen Nagu saaneen ensimmäisen todellisen lautan.  Koska Nauvon pääsaarten välillä oli vuonna 1947 aloittanut liikenteen Vikomin lossi ja tieyhteys Prostvikista kirkonkylälle oli valmistunut, Nauvo tällöin "liitettiin valtakunnanverkkoon".

Nauvon ja Korppoon välinen tieyhteys oli vuonna 1957 saatu siihen kuntoon, että autolautta Korpo pääsi joulukuussa aloittamaan Storströmmenin yli Pärnäisistä Retaisiin. Näin saaristotie ulottui Korppooseen asti.

Houtskarin Kittuisiin oli valmistunut lauttapaikka vuonna 1960, jolloin Korppoon Galtbyssä olivat työt vielä kesken. Lautta Korpo kulki koeliikennettä Pärnäisten ja Kittuisten väliä, kunnes vuonna 1961 lautta-alus Houtskär aloitti liikenteen Galtbyn ja Kittuisten välillä kahdesti päivässä. Saaristotie ulottui nyt Houtskarin kirkonkylään Näsbyhyn.

Houtskarin kunnan pohjoisosat olivat vielä ilman tietä ja niiden liittämiseksi työt alkoivat vuonna 1962. Vuoteen 1965 mennessä oli tie ja kaksi lyhyttä lossiväliä saatu valmiiksi ja saaristotie oli valmis koko pituudeltaan.

Lillmälön saari pääsi kiinteän tieyhteyden piiriin, kun Sattmarkin salmen yli valmistui vuonna 1960 samanlainen kaarisilta kuin Hessundiin 22 vuotta aiemmin. Toistaiseksi viimeinen lauttayhteys on poistunut käytöstä vuonna 1986, kun Nauvon saarten väliin valmistui kiinteä tieyhteys, joka rakennettiin Vikomin lossin eteläpuolelle. Yhteys muodostuu pienemmästä Bisköpsön sillasta (1985) ja komeasta Norrströmmenin sillasta.

Vuonna 1992 Paraisten ja Nauvon välinen lauttayhteys lyheni 2900 metristä 1600 metriin, kun uudet toisiaan lähempänä sijaitsevat laiturit otettiin käyttöön.

Viking Line

Suomen ja Ruotsin välisen autolauttaliikenteen katsotaan alkaneen, kun vastaperustettu maarianhaminalainen varustamo aloitti kesäkuussa 1959 s/s Viking -aluksella liikenteen Korppoon Galtbystä Maarianhaminan kautta Ruotsin Gräddöhön. Idea oli sijoittaa satamat mahdollisimman kauas merelle, jotta itse laivamatka lyhenisi. Jo seuraavana vuonna Ruotsin puoleiseksi päätepisteeksi muuttui Kappelskär.

Tämä uusi kulkumuoto lisäsi liikennettä räjähdysmäisesti saaristotiellä, mutta tyytyväisyys ei ollut korkealla: Galtbyn satama oli neljän lautan takana, eikä tiekään ollut laadultaan huimaava. Saaristo taas ei juuri hyötynyt matkailijaliikenteestä, joka ajoi saarten läpi mahdollisimman nopeasti - ja pysähtymättä. Niinpä vastustavia ääniä ei hirveästi esitetty, kun lähtösatamaksi vaihdettiin vuonna 1962 Lillmälö. Lillmälöstä liikennettä harjoitettiin kuitenkin vain viisi vuotta, minkä jälkeen lähtösatamaksi tuli Naantali ja Ruotsin matkailu oli saaristotien osalta ohi.

Tulevaisuus

Paraisten-Nauvon lauttayhteyden säännöllinen ruuhkautuminen on aiheuttanut arvostelua ja paikalle on suunniteltu kiinteää yhteyttä. Vaihtoehtoina ovat olleet merenalainen tunneli nykyisen lauttareitin kohdalle ja siltayhteys Stormälöstä  Haverön saaren kautta Nauvoon. Koska Stormälön ja Haverön välinen ns. Airiston silta ylittäisi laivaväylän, sen alikulkukorkeudeksi on suunniteltu 46 metriä. Sillasta tulisi korkea ja kauas näkyvä, minkä takia sitä on voimakkaasti vastustettu. Tunneliratkaisu taas kävisi kovin kalliiksi. Tällä hetkellä kiinteän yhteyden suunnitelmat ovat jäissä.

Prostvik-Lillmälö

Tiehallinnolla on Turun saaristossa meneillään mittava ohjelma lauttojen korvaamiseksi silloilla. Saaristotien osalta suunnitelmat ovat olemassa Kivimon ja Mossalan lossien korvaamiseksi, mutta suunnitelmien toteutuminen on täysin auki.


Etusivulle

© Matti Grönroos