Yhteenveto valta- ja kantatieverkon merkittävimmistä muutoksista


Vuonnan 1938 määritellyn päätieverkon perusratkaisu on säilynyt verraten muuttumattomana näihin päiviin. Hävitty sota tietysti on aiheuttanut muutoksia itäisessä Suomessa. Muualla osa teistä on saanut jonkin verran uuden reitin, muutama kantatie on lakkautettu ja vuosien varrella on tietysti rakennettu koko joukko uusia teitä.

Seuraavasta taulukosta käy ilmi, mitä vuoden 1938 teille on päällisen puolin tapahtunut ja mitä muita muutoksia tieverkolla on tehty.

Tie
Vuoden 1938 reitti
Nykyinen reitti
Muutokset
1
Helsinki-Turku
Helsinki-Turku
Moottoritie Helsinki-Turku. Ohikulkutie 1970-luvulla Saloon. Eurooppatie; ennen E80 ja E3, nykyisin E18. Alkuperäinen tielinja seututienä 110.
2
Helsinki-Somero-Loimaa-Pori
Vihti-Pori-Mäntyluoto
Uudelleenrakennus reitille Helsinki-Forssa-Huittinen-Pori. Myöhemmin uusi linjaus Palojärvi (Vt1)-Olkkala
3
Helsinki-Vaasa
Helsinki-Vaasa
Moottoritie Helsinki-Tampere ja Vaasassa. Linjausmuutoksia Hämeenlinnan ja Tampereen välillä: Aluksi Pälkäneen kautta, sitten uudelleenrakennettu valtatie Valkeakosken kautta ja nykyisin moottoritie Toijalan kautta. Eurooppatie; ennen E79, nykyisin E12. Viitoitus Tampereen ohi ohikulkutietä. Tampereen eteläinen sisääntulo nykyisin Mt3495 ja luoteinen Kt65.
4
Helsinki-Petsamo
Helsinki-Utsjoki
Moottoritie Helsinki-Lusi(Heinola), Vaajakoski-Jyväskylä ja Oulun ympäristössä. Merkittävä linjausmuutos Helsinki-Lahti-Padasjoki 1950-luvulla. Ohikulkutiet Mäntsälässä, Lahdessa, Kemissä ja Oulussa. 1990-luvulla linjaus Päijänteen itäpuolelle. Tällöin Lahti-Jämsä Vt24 ja Jämsä-Jyväskylä Vt9. Sodan jälkeen reitti Ivalo-Karigasniemi, myöhemmin Ivalo-Utsjoki. Eurooppatie; ennen E4 Helsinki-Keminmaa(-Tornio), nykyisin E75 Helsinki-Utsjoki.
5
Helsinki-Kemijärvi
Lahti-Kemijärvi-Sodankylä
Moottoritie Kuopion ympäristössä. Uusi linjaus Helsinki-Lahti 1950-luvulla. Numerointi 1970-luvulla alkamaan Lahdesta, 1990-luvulla Heinolan Lusista. Reittiä jatkettu Sodankylään. Ohikulkutiet Mikkelissä, Varkaudessa, Kuopiossa, Iisalmessa ja Kajaanissa. Eurooppatie E63 Kuopio-Sodankylä.
6
Helsinki-Sortavala
Pernaja-Joensuu-Kajaani
Moottoritie Imatran ympäristössä. Numerointi alkamaan 1970-luvulla Pernajan Koskenkylästä (Vt7). Sodan jälkeen reitti Helsinki-Lappeenranta-Joensuu. Ohikulkutiet Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Joensuussa; Imatran läpi taajamaton reitti. 1990-luvulla jatkettu Kajaaniin. Joensuu-Kajaani ennen Vt18.
7
Helsinki-Viipuri
Helsinki-Vaalimaa
Moottoritie Helsinki-Hamina. Sodan jäljiltä katkaisu Vaalimaalle. Eurooppatie; ennen E80 ja E3, nykyisin E18. Ohikulkutie Loviisassa ja Haminassa, taajamaton Karhulan läpiajo.
8
Turku-Oulu
Turku-Liminka
Moottoritie Turku-Raisio ja Vaasan eteläpuolella. Numerointi katkaistu 2000-luvulla Limingan Haaransiltaan (Vt4). Tienoikaisut Kristiinankaupungin, Närpiön, Uudenkaarlepyyn ja Pietarsaaren itäpuolitse sekä Raahesta suoraan Liminkaan. Ohitustiet Porissa, Vaasassa, Kokkolassa ja Raahessa. Eurooppatie E8.
9
Turku-Huittinen-Tampere-Jämsä
Turku-Loimaa-Tampere-Kuopio- Joensuu-Niirala
Moottoritie Turku-Lieto As, Toijala-Tampere, Jyväskylä-Vaajakoski, Kuopion eteläpuolella ja Joensuussa. Linjaus Vammala-Tottijärvi-Nokia 1960-luvulla. 1970-luvulla kokonaan uusi tie ja linjaus Loimaan kautta. Tällöin Aura-Tampere kantatie 41; myöhemmin Aura-Huittinen Kt41 ja Huittinen-Tampere Vt12. Merkittävät oikaisut Tampere-Orivesi ja Länkipohja-Jämsä. Kangasala-Orivesi nykyisin Kt58. 2000-luvulla Kylmäkoski-Lempäälä uusi reitti Kylmäkoski-Toijala ja edelleen Vt3:n kanssa Tampereelle. Keskikaiteellista ohituskaistatietä Orivesi-Jämsä (ja osin Jämsä-Jyväskylä). 1970-luvulla linjauksen jatko Jämsä-Jyväskylä (Vt4:n kanssa) ja edelleen Jyväskylä-Kuopio uuden tien valmistuttua. Nykyisin Jämsä-Jyväskylä vain Vt9. Eurooppatie Turku-Kuopio; ennen E80, nykyisin E63. Ohikulkutie Tampereella.

Jatkettu vuonna 2010 Niiralaan muuttamalla teiden 17 ja 70 numero.
10
Turku-Somero-Hämeenlinna-Tuulos
Turku-Forssa-Hämeenlinna-Tuulos Kokonaan uusi tie Turku-Hämeenlinna. Hämeenlinnan eteläinen ohitus 1960-luvulla.
11
Tampere-Pori
Nokia-Pori
Numerointi typistetty, kun Vt12 jatkettiin Tampere-Rauma
12
Tampere-Lahti-Kouvola
Rauma-Tampere-Lahti-Kouvola
Moottoritie Tampere-Nokia. Uudelleenrakennettu 1960-1970-luvulla. Uusi linjaus Kangasala-Tampere. 1990-luvulla jatkettu Tampere-Rauma, korvaten numerot Vt11 Tampere-Nokia, Kt41 Nokia-Huittinen ja Kt42 Huittinen-Rauma.
13 Viipuri-Jyväskylä-Kokkola
Nuijamaa-Jyväskylä-Kokkola
Moottoritie Jyväskylä-Vaajakoski. Sodan jälkeen Lappenranta-Kokkola, myöhemmin reittiä jatkettu Nuijamaalle. Uudet linjaukset Savitaipale-Suomenniemi, Kangasniemi-Lievestuore-Jyväskylä ja Jyväskylä-Hirvaskangas-Saarijärvi.
14
Viipuri-Savonlinna-Juva
Parikkala-Juva
Sodan jälkeen katkaisu Parikkalan Särkisalmelle.
15

Viipuri-Rajajoki

Sodan jälkeen lakkautettu

Kotka-Mikkeli
Korvasi Kt60 Hamina-Kouvola, uusi tie Kouvola-Ristiina (Vt13)
16
Vaasa-Kyyjärvi
Ylistaro-Kyyjärvi
Vaasa-Ylistaro nykyisin Vt18
17
Kuopio-Joensuu
Numero ei käytössä
Nykyisin Vt9
18

Sortavala-Joensuu-Kajaani

Sodan jälkeen Joensuu-Kajaani. Uusi linjaus Nuasjärven eteläpuolta Vuokatti-Kajaani. 1990-luvulla kokonaan uuteen paikkaan Vaasa-Jyväskylä, jolloin Joensuu-Kajaani Vt6. 1990-luvulla Onkamo-Niirala Kt70, 2000-luvulla Vt9.

Vaasa-Seinäjoki-Ähtäri-Jyväskylä
Suurelta osin numerointimuutoksin tehty reitti. Korvaa Kt64 Seinäjoki-Ylistaro
19

Iisalmi-Piippola

Muutettu kantatieksi 88

Jalasjärvi-Seinäjoki-Uusikaarlepyy
Uusi reitti 1990-luvulla. Korvaa Kt64 Jalasjärvi-Seinäjoki ja Kt67 Seinäjoki-Uusikaarlepyy
20
Oulu-Kuusamo
Oulu-Kuusamo
Uusi linjaus Taivalkoskella
21
Kemi-Muonio
Tornio-Kilpisjärvi
Sodan jälkeen jatkettu saksalaisten rakentamaa sotilastietä Kilpisjärvelle. Kemi-Tornio nykyisin Vt29. Eurooppatie; ennen E78, nykyisin E8
22

Oulu-Kajaani
Entinen Kt77
23

Pori-Jyväskylä-Joensuu Järvi-Suomen tie. Korvaa Kt65 Pori-Parkano ja Kt70 Hankasalmi-Varkaus-Joensuu.
24

Lahti-Jämsä
Vt4:n entinen linjaus
25

Hanko-Mäntsälä
Moottoritie Lohja-Lohjanharju. Korvaa Kt53 Hanko-Mäntsälä
26

Hamina-Taavetti
Entinen Kt61
27

Iisalmi-Kalajoki Korvaa Kt87 Iisalmi-Kalajoki
28

Kokkola-Kajaani
Entinen Kt85
29

Keminmaa-Tornio
Maailman pohjoisin moottoritie. Ennen Vt21 (paitsi Tornionjoen itärannalta rajalle 1000 m). Eurooppatie; ennen E4, nykyisin E8. Torniossa raja-asema-Tornionjoen itäpuoli (1000 m) E4.
40

Turun ohikulkutie

41

Aura-Huittinen
Entinen Vt9:n linjaus. Aiemmin Aura-Huittinen-Nokia
42

Numero ei käytössä
Nykyisin Vt12 osuus Huittinen-Rauma
43

Uusikaupunki-Harjavalta

44

Äetsä-Kauhajoki
Aluksi Äetsä-Kankaanpää
45

Helsinki-Hyrylä-Hyvinkää
Moottoritie Helsinki-Tuusula. Entinen Vt4 Helsinki-Hyvinkää ja Vt5 Helsinki-Hyrylä, myöhemmin Mt137
46

Kouvola-Heinola
Entinen Kt60
50

Helsingin Kehä III
Eurooppatie E18 Vt1:n ja Vt7:n välillä.
51
Helsinki-Tammisaari-Hanko
Helsinki-Karjaa
Moottoritie Helsinki-Kirkkonummi. Porkkalan luovutuksen aikana Espoonlahti-Lapinkylä-Siuntio-Virkkala (Kt53). Tällöin Kt53 Lohjanharju-Hanko. Porkkalan palauksen jälkeen kokonaan uudelleenrakennus 1960-1970-luvulla Espoonlahti-Karjaa.
52
Tammisaari-Salo
Tammisaari-Salo-Somero-Jokioinen
Numerointi jatkettu 1990-luvulla. Somero-Jokioinen vanhaa maantietä ja Vt2:n linjaus 1950-luvulle.
53

Lohjanharju-Tammisaari

Porkkalan luovutuksen jälkeen Lohjanharju-Virkkala (Virkkala-Hanko Kt51). Myöhemmin Lohjanharju-Hanko. Tietä jatkettiin ensin Hyvinkäälle ja sitten Mäntsälään. 1990-luvulla muutos Vt25:ksi.

Tuulos-Padasjoki
1990-luvulla numeroitu entinen Mt319. 1950-luvun lopulle suurimmalta osin Vt4:n alkuperäistä linjausta
54
Loppi-Forssa-Jokioinen
Lahti-Riihimäki-Loppi-Tammela
Lähes täysin uudella reitillä; alkuperäistä reittiä vain Loppi-Vojakkala 19 km. Vt2:n uuden linjauksen jälkeen Riihimäki-Perähuhta (Tammela, Vt10). Myöhemmin rakennettu uusi osuus Riihimäki-Lahti
55
Porvoo-Hämeenlinna
Porvoo-Mäntsälä
Mäntsälä-Hausjärvi-Turenki-Miemala lakkautettu kantatienä. Osin korvaava tie Vt25 Mäntsälä-Hyvinkää.
56

Hämeenlinna-Toijala-Tampere

Lakkautettu kantatienä ensin Sääksmäki-Hämeenlinna Vt3:n valmistuttua ja myöhemmin kokonaan Vt9:n uuden linjauksen valmistuttua. Moottoritie Hämeenlinna-Tampere seuraa varsin suurelta osin entisen Kt56:n linjaa.

Jämsä-Mänttä
Numerointimuutoksella 1990-luvulla maantiestä tehty kantatie
57

Huittinen-Urjala-Toijala

Lakkautettu kantatienä. Tie kävi päätienä tarpeettomaksi, koska lähettyville rakennettiin ensin Vt2 ja sitten Vt9.

Hämeenlinna-Pälkäne
Entisen Vt3:n reittiä seuraten rakennettu 1970-luvulla. Aluksi Mt305, noin vuodesta 1990 Kt57.
58

Lahti-Padasjoki

Korvautui Vt4:n uudella linjauksella 1960-luvun alussa.

Kangasala-Kärsämäki
Suomen pisin kantatie. Alun perin rakennettu Orivesi-Keuruu. 1990-luvulla numerointimuutoksin tehty reitti. Kangasala-Orivesi entinen Vt9, sittemmin Mt324,
59
Heinola-Toivakka
Numero ei käytössä
Päijänteen itäpuolen tie. Vt13:n linjausmuutoksen jälkeen Heinola-Vaajakoski. 1990-luvulta Vt4.
60


Hamina-Kouvola
Numero ei käytössä
Korvattu hieman eri linjausta kulkevalla Vt15:llä.

(Kouvola-Heinola)
Nykyisin Kt46

(Tampereen ohitustie)
Ylöjärvi-Tampere E Vt3, Tampere E-Alasjärvi Vt9
61

Viipuri-Lahdenpohja

Lakkautettu sodan jälkeen

Numero ei käytössä (Hamina-Taavetti)
Nykyisin Vt26
62

Viipuri-Rautu

Lakkautettu sodan jälkeen

Mikkeli-Puumala-Imatra-Raja
Lossit korvattu sillolla. Numeroinnin jatko rajalle 2000-luvulla
63

Viipuri-Terijoki

Lakkautettu sodan jälkeen

Kauhava-Kaustinen-Ylivieska
1990-luvulla osin uudelleenrakennettu reitti
64

Viipuri-Terijoki

Lakkautettu sodan jälkeen

Numero ei käytössä (Jalasjärvi-Seinäjoki-Ylistaro)
Nykyisin Vt19 Jalasjärvi-Seinäjoki ja Vt18 Seinäjoki-Ylistaro
65

Pori-Parkano

Nykyisin osa Järvi-Suomen tietä Vt23

Tampere-Ylöjärvi-Kuru-Virrat
Näsijärven länsipuolen reitti. Osin uudelleenrakennettua tietä, osin vähemmän mairittelevaa. Tampere-Ylöjärvi ennen Vt3.
66
Orivesi-Lapua
Orivesi-Lapua
Lähes täysin alkuperäisellä reitiillään, mutta uudelleenrakennettu
67
Kristiinankaupunki-Uusikaarlepyy
Kaskinen-Seinäjoki
1970-luvulla reittimuutos Perälä(Teuva)-Vitberget(Närpiö) (Vt8). 1990-luvulla Vitberget-Kaskinen. 1990-luvulla Seinäjoki-Uusikaarlepyy Vt19.
68

Koivulahti -Ylihärmä

Lakkautettu kantatienä (Vt16:n läheisyyden takia?)

Virrat-Ähtäri-Pietarsaari
1990-luvulla numeroitu reitti pääosin hyvälaatuisiksi parannettuja seututeitä pitkin
69
Laukaa-Kuopio
Äänekoski-Suonenjoki
Lakkautettu kantatienä Vt9:n osuuden Jyväskylä-Kuopio valmistumisen jälkeen, mutta sittemmin palautettu kantatieksi.
70

Varkaus-Joensuu

Jatkettu 1970-luvulla Pieksämäen kautta Hankasalmelle (Vt9). Nykyisin osa Järvi-Suomen tietä Vt23

Numero ei käytössä (Onkamo-Niirala)
Entisen Vt18:n reittiä Sortavalan ja Joensuun välillä, myöhemmin Mt490. Nykyisin Vt9
71
Savonlinna-Tohmajärvi
Savonlinna-Kitee
Typistetty Kiteen Puhokselle (Vt6), koska Vt18 Joensuu-Sortavala lakkautettiin sodan jälkeen
72

Sortavala-Salmi

Lakkautettu sodan jälkeen

Mikkeli-Suonenjoki
Aluksi Mikkeli-Pieksämäki
73

Sortavala-Suojärvi

Lakkautettu sodan jälkeen

Kontiolahti-Lieksa-Nurmes
Pielisen itäpuolen tie
74
Joensuu-Ilomantsi
Joensuu-Ilomantsi
Suunnilleen alkuperäinen linjaus
75
Siilinjärvi-Nurmes
Siilinjärvi-Nurmes-Kuhmo
1970-luvulla Kuhmoon
76
Sotkamo-Kuhmo
Eevala(Sotkamo)-Kuhmo
Vuokatti-Eevala entinen Vt18, tienoikaisun valmistuttua
77

Oulu-Kajaani

Nykyisin Vt22

Kyyjärvi-Viitasaari-Siilinjärvi
Suurelta osin umpimetsään rakennettu poikittaistie
78
Rovaniemi-Pudasjärvi
Rovaniemi-Pudasjärvi-Paltamo
Suuri oikaisu Ranua-Pudasjärvi. Jatkettu 1970-luvulla Pudasjärvi-Paltamo (Vt22)
79
Rovaniemi-Muonio
Rovaniemi-Muonio
Pääosin alkuperäistä linjaa seuraten
80

Rovaniemi-Kemijärvi

Nykyisin Kt82 Vikajärvi(Rovaniemi)-Kemijärvi

Sodankylä-Kittilä-Kolari
1990-luvulla Sodankylä-Kittilä, 2000-luvulla Kittilä-Ylläsjärvi-Kolari
81
Rovaniemi-Kuusamo
Rovaniemi-Kuusamo
Lossit poistettu, linjausmuutoksia Kemijoen toiselle rannalle
82
Kemijärvi-Salla
Vikajärvi-Kelloselkä
Kelloselkä-Vanha Salla lakkautettu sodan jälkeen. Jatkettu 1990-luvulla Rovaniemelle, Kt80 muutettiin Kt82:ksi
83

Sinettä(Rovaniemi)-Pello

85

Numero ei käytössä (Kokkola-Kajaani)
Nykyisin Vt28
86

Kannus-Ylivieska-Liminka

87

Iisalmi-Nurmes
Aluksi Ylivieska-Iisalmi, sittemmin Kalajoki-Iisalmi, sittemmin Kalajoki-Iisalmi-Nurmes, nykyisin Iisalmi-Nurmes. Iisalmi-Kalajoki nykyisin Vt27
88

Iisalmi-Raahe
Aluksi Pulkkila-Raahe. 1990-luvulla Vt19 Iisalmi-Pulkkila muutettiin kantatieksi 88.
89

Paltamo-Vartius
Kostamuksen maantie
91

Ivalo-Raja-Jooseppi
Ivalo-Akujärvi entistä Petsamon tietä Vt4. 2000-luvulla uudelleenrakennettu tie. joka rajan toisella puolella jatkuu Murmanskiin
92

Kaamanen-Karigasniemi
Entinen Vt4
93

Palojoensuu-Hetta-Kivilompolo

98

Aavasaksan rajatie
400 metrin mittainen kantatie Vt21:n ja Aavasaksan rajasillan välillä


Etusivulle

© Matti Grönroos